Translate

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

HIRVI !!! Moose

Näin hirvenmetsästys kautena, on kiva muistella kohtaamisia hirvien kanssa. Meidän perheen miehet sanoovat, äitiä hirvimagneetiksi. Minkähän takia?


Hirvet ja minä, kohdattiin ensimmäisiä kertoja ollessani pitkälti alle 20 vuotias. Mieleen painuvia kohtaamisia on ollut muutamia.

Minulla oli tapana talvella lähteä, koiran kanssa " hirvimetsälle ".
Käveltiin 3 km päähän yhden asutusalueen taakse metsään. Tiesin vanhastaan, että hirvet pitävät makuupaikkana yhtä notkelmaa.

Hiivittiin koira ja minä vakoilemaan hirvilaumaa, kun olivat märehmimässä.
Kyllä sitä on tullut tehtyä hassuja. Onneksi tuulet olivat suotuisia, etteivät hirvet haistaneet meitä, ja onneksi koira pysyi hiljaa.

Laumassa oli aikuisia ja nuoria yksilöitä.


Kerran varhain aamulla olin samoilla alueilla, tekemässä sauvarinnettä.

Rinne lähti vanhan metsässä olleen talon raunioilta, puutarha vatut olivat levinneet isoksi pensaaksi.
Olin noussut rinteen muutamaan kertaan, kun meinasin mennä syömään muutaman vatun.
Pääsin vattupensaille, ja ajattelin, kyllä haisee omituiselle.

 Samassa vattupuskasta pisti iso hirventurpa esiin, 2 metrin päästä minun naamastani. Kyllä pelästyin!
 Sain jalat alle hyvin nopeasti. Sauvarinteessäkin taisi tulla ennätys.

 Miten ihmeessä hirvikään ei kuullut tai haistanut minua, ilmeisesti tuuli oli minusta pois päin.



Hirviin ja hirvien jätöksiin törmää aika usein kun liikkuu metsässä. Iltarasteilla yksi hirvi tallusteli ihan rauhassa eteenpäin, samaa polkua, kun olin menossa seuraavalle rastille.



Noin 3 vuotta sitten, oltiin pojan kanssa kävelyllä lähimetsässä, näin hirvenmetsästys aikana.
 Mentiin metsän läpi polkua pitkin, ja ihailtiin maisemia. Päästiin asflattitielle, kun kuului hirveää rytinää ja koiran haukuntaa.

Samassa 4 hirveä ryntäsi täyttä laukkaa, samaa polkua pitkin, mistä hetkeä aikaisemmin tultiin tielle.
Kaksi hirveä ja pystykorva vetäisi tien yli metsään, kaksi muuta hirveä jäi seisomaan kallionkielekkelle, meidän eteen.

 Pelästyttiin ihan hirveästi molemmat! Ne kalliokielekkeelle jääneet hirvet häipyivät alaspäin kohti ryteikköä, sillä välillä kun varoittelin ohi ajavia autoilijoita hirvistä.

Poika halusi mennä katsomaan, josko niitä kahta hirveä vielä näkyisi. Hirvet olivat aikamoisessa ryteikössä piilossa.

 Sanoin pojalle, että nyt lähetään, eiköhän me saatu jännitystä ihan tarpeeksi tälle päivälle.
Kun päästiin takaisin melkein kotiin, meitä vastaan tuli auto, ja kuski kysyi oltiinko me nähty koiraa?

Sanottiin, että sinne se painui hirvien perään.


Kyllä noiden hirvien kanssa saa olla varovainen. Sitä ei tiedä mitä iso eläin tekee.
Tänä kesänä, on ollut onneksi hirvien kannalta hiljaista. Jälkiä, makuupaikkoja ja ääniä ollaan kyllä kuultu, mutta onneksi "naama -tapaamisilta" on vältytty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti