Translate

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

JOELLA IHMETTELEMÄSSÄ LUONTOA

Maanantaina oli mainio keli kuvata, ja tarkkailla lintuja. Joella oli linnut lisääntyneet kovasti, sitten viime käynnin.


Pakkasta oli ollut yöllä sen verran paljon, että hitaammin viraaviin kohtiin, oli muodostunut ohut jääkerros.

Uimarannan kohta, oli myös jäässä. Kesäisin vesi on niin kylmää, että hyvä kun tarkenee uida.


                     Kovat tuulet, ja jäät, ovat tehneet selvää jälkeä järviruokon varsista.


Kohta tämäkin laituri on täynnä veneitä, ja kirkuvia lokkeja. Edessä olevalle paikalle tulee mieletön määrä lokkeja, ym.


Laulujoutsenet uiskentelivat joella. Toinen oli perä pystyssä, kun kaiveli syömistä pohjasta.


                               Koskeloita, telkkiä ja sinisorsia, on jo kovasti liikkeellä joella.


Mitenkähän muuttolinnut pärjää, kaiken sataneen lumen, ja pakkasten keskellä? Meillä on kotona sellainen sutina, kun mustatrastaat, ja kottaraiset ahmivat talipötköjä ja siemeniä, muiden lintujen seassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti