Translate

maanantai 18. elokuuta 2014

KAHDESTOISTA MATKAPÄIVÄ OSA 1 12 day of travel 1


Aamulla käytiin kysymässä, saako veneen vuokralle Pyhäjärvelle. Sportiasta sanottiin, että kolmesta veneestä kaksi on risoja, ja yksi on varattu koko viikoksi. Miten se vuokraus pidemmäksi aikaa on mahdollista, kun varauksia ei oteta vastaan? Myöskään ei käynyt, että oltaisiin viety risan airon tilalle uusi, niin kuin muinakin kertoina. Viisi vuotta ollaan vuokrattu vene samasta paikasta, tarvii kyllä sanoa, kun vuokraus siirtyi Sportiaan, mikään ei toimi. Pyhäjärven rannassa on toisiakin veneitä, joita voi vuokrata. Kun ja jos vielä tullaan Äkäslompoloon, pitää veneen vuokraus hoitaa jonkin toisen yrittäjän kautta.


Kun ei päästy vesille, käytiin Jounin kaupassa ruokaostoksilla.

Jounin kaupassa oli ihmeen hyvät valikoimat. Jopa minäkin erikoisruokavalioinen sain jäätelöä kaupasta. Jäätelöä ei saa edes kaikista meidän lähikaupoista.


Ruokaostoksen jälkeen lähdettiin kiertämään Varkaankurun lenkki.

Keuhkoja puristi, ja ei olisi millään jaksanut kävellä, mutta meinattiin että, käydään katsomassa vesilammikko, ja tullaan takaisin samaa kautta.

Kävelyä ei tulisi kovinkaan montaa kilometriä.


Auto ajettiin laskettelurinteiden, vieressä oleville parkkipaikoille.
Ihmisen rinki näyttelyn vieressä
aitaseipäissä, ja lähi puissa,
oli kovasti tilhiä.


Sinisiipi.






Ihanaa pehmoista tupasvillaa.

Maasto oli muuttunut sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten kierrettiin tämä sama lenkki.

Joka vuosi ei olla käyty kävelemässä lenkkiä.

Maata oli kaivettu, polut kunnostettu, ja rakennuksia oli ilmestynyt lisää.

Mihin ne kaikki ihanan väriset isot kivet on hävinneet?

Muutama lohkare oli sentään jätetty paikoilleen.

Vihreät ja valko-musta-pilkulliset vanhat kivet, on hävinnyt paikoiltaan.

Tuntuu että ne muutamat isot kivet jotka on tallella, on ihminen asetellut paikoilleen, eikä luonto niin kuin joskus oli.

Opaskylttejä.

Puulla on nenä.

Maasto nousee.

Aletaan olemaan vesilammikon yläpuolella.

Hirvittää katsoa alas.

Tietoisku.

Vettä näkyvissä.

Polut on tehty leveiksi.

Leveää pitkospuuta, ja silta ojan ylitse.

Vähän virtasi vettä enää purossa.

Maaston jäljistä näkyy, että jossakin vaiheessa, vettä on joussut vapaana paljonkin.

Isännällä ja pojalla oli kiire kuvaamaan näköalapaikalle.

Tasanteella voi ihailla rauhassa maisemia.

On se kaunis kohta!

Pieni vesiputous.

Polun toiselta puolelta lähtee aikamoinen nousu.
Jalat ihan tutisi, kun kurkkasin alas puron pohjalle. Meidän vanhemman miehen, piti ehdottomasti päästä pohjalle kuvaamaan.

Että sillä lailla!

Päätettiin pojan kanssa, että kierretäänkin hiljakseen koko Varkaankurun lenkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti