Translate

keskiviikko 20. elokuuta 2014

KOLMASTOISTA MATKAPÄIVÄ 13 day of travel

Kivun täyttämän yön jälkeen, polvi oli turvoksissa ja musta toiselta laidalta. Mahtava loppu loma tiedossa.
 Aamupalan jälkeen teippasin polven, ja lähdettiin Muonioon ostamaan lisää poroa, ja rautua. Pakastealtaassa olikin hyvän kokoisia poronpotkia, ja rautufileitä. Ostettiin kolme pakettia kutakin, yhdet mummoille, ja meille kotiin. 
Muoniossa käynnin jälkeen kiireesti Jounin kauppaan ostamaan vielä pallasta yksi pala.

 Kämpillä Kilpisjärven ja Muonion lihojen ja kalojen pakkaus kylmälaukkuun, ja kylmäpatruunoita sekaan. Kylmälaukku vedettiin tiukasti kiinni ilmastointiteipillä. Isäntä kiikutti paketin Eelin kaupan postiin vähän 12 jälkeen. Posti lähtee klo 13.
 Pakettikortin täyttö ja maksu hiukan yli 20€. Postista sanottiin, että eiköhän paketti ole meillä etelässä huomenna. Postista soitetaan, kun pakettia tuodaan kotiovelle.
 Paketti laitettiin anopin ovelle tuotavaksi.
 Kylmälaukku laitettiin matkaan, kun meillä olisi ollut ongelmia, tuoda kuumassa ilmassa autossa pakettia.
 Paluumatkalla yövytään, ja auto on muutenkin ihan täynnä tavaraa. No, postihan toimittaa päivässä paketin perille, sanottiin.



Poika kinusi hummeria ja pallasta.


                                  Kaupasta löytyi Amerikan hummeria, ja pallasta pakkasesta.


Isäntä valmisti hummerin ja pallaksen. Sen jälkeen molemmat miehet herkuttelivat.
Itse en uskaltanut maistaa hummeria, pallaksestakin vain ihan pienen palan. Todella lihainen kala.


Hummeri kelpasi molemmille, mutta pallas ei oikein kelvannut. Kallis kokeilu.


Meidän nuorimies, on tosi kiinnostunut maistelemaan erilasia kaloja.


                                             Saksilla saa hummerin kuoren kätevästi rikki.


Iltapäivällä ei oikein ollut mitään tekemistä, joten lähtiin alennusmyynneille.


Ensin mentiin Ylläksen puolelle Jemes Sport likkeeseen. Mukavan tuntuinen mies henkilö toivotti hyvää päivää, kun tultiin liikkeeseen.


Liikkeessä oli aika kovat alennukset. Isäntä löysi itselleen urheilu t-paidan. Poika teki löytöjä, yllätys yllätys. College huppari, t-paita ja Salomon shopista lipokkaat.


                              Ostosten jälkeen, lähdettiin takaisin Äkäslompolon puolelle.


                                                   Poroja oli ihan pakko taas kuvata.


                                 Maisematiellä oli taivallaa vastassa hirveän mustat pilvet.


                                             Salamat sen kun sinkoili taivaanrannassa.


                                       Ruokatarviketta ostettiin ensin Jounin kaupasta.


                                                      Vettä satoi ihan kaatamalla.


Päätettiin jatkaa ostoskierrosta, ja mentiin Äkäslompolon SportShoppiin.


                                                 Siellä on sitten mukavaa väkeä töissä.


Nuorimies löysi vielä itselleen polvimittaiset shortsit. Materiaali on sellainen, että kuivuu nopeasti.


                           Tuhlaamisen jälkeen mentiin sapuskan laittoon kämpille.


                                     Vettä vaan sataa, ja hiihtäjät hiihtää vesisateessa.


Illalla taivas oli hetken aikaa ihan keltainen, sitten alkoi ilmestymään tummia pilviä.


 Ihan epätodellisen näköistä. Hetken päästä kova ukonilma olikin jo päällä.


Päivä oli ihan hermoja raastava. Äiti leikattiin aamulla. Leikkaukseen vietiin 7 jälkeen, mutta kun suonta ei meinannut löytyä, leikkauksen aloitus viivästyi. Soittelin iltapäivällä, mutta hän oli vielä heräämössä.

Joskus 18 aikaan soi minun puhelin, ja outo numero soitti. Oli sairaalasta, hoitaja soitti, ja ilmoitti, että äiti on osastolla. On väsynyt eikä jaksa puhua. Kysyin miten leikkaus meni, ja saiko lääkäri   kasvaimet pois. Lääkäri kuulema sanoo potilaalle aamulla.
Vähän hoitajan soittamisen jälkeen, soitti äiti. Olo on kuulema ihan hyvä, ei koske. Väsyttää vaan kovasti, äiti ehti sanoa, kun akku loppui hänen kännykästä. 

No, aamulla on jo nukutusaine vähän haihtunut, ja jaksaa jutella enemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti