Translate

torstai 19. helmikuuta 2015

METSÄSSÄ 1


Metsään piti lähteä, katsomaan lintuja ja eläinten jälkiä.

Pakkanen oli onneksi, vain muutassa asteessa.

Puiden väliin oli pingoitettu kaksi valkoista, melkein näkymätöntä lankaa. Ansa.

Polku kulkee kalliokielelleen päällä.

Kielekkeen alla on hirevästi vanhoja luita. Luut on enimmäkseen jo peittynyt heiniin ja sammaleisiin.

Outoa ne luut on. Miksi niitä on niin paljon tässä kohtaa?

Polkua pitkin kuusimetsään.

Kuusen rungoista on tehty kotaa. Vanhassa rautatynnyrissä on ilmeisesti pidetty tulta.

Kallioiden luokse mennessä, pitää ylittää kapea oja. Poika ja minä päästiin jäätä pitkin, mutta isäntä kasteli jalkansa. Jää petti jalan alla.

Muhkeat kalliot edessä.

Olisipa kiva tietää miten nämä kalliot on syntyneet.

Ihminen on pieni kallioiden vierellä.

Kalliolipan alla, nuoriso pitää kesäisin juhlia.

Kesällä tässä paikassa on vähän jännää. Edessä oleva suo ryteikköineen, ja lintujen mekkala, pistää mielikuvituksen pikkuisen liikaa laukkaamaan.

Todellinen hiidenkivi.

Kiven vieressä tuntee itsensä tosi pieneksi.

Metsä on täynnä hiirien jälkiä.

Kesällä kallioiden välissä, virtaa runsas vetinen oja.

Ojan reunalla näkee myös kesäisin, valtavan isoja tassun jälkiä.

Kallioiden päälle, ja katse puiden taakse. Olisikohan siellä töyhtötiaisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti