Translate

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

AJOMATKA


Isännän kesäloma, sattui nyt ihan kesän alkuun. Lappiin piti päästä, vaikka kelikameran kuvat, näyttivät vielä edellisellä viikolla lunta olevan tiellä.

Tämä talvi on ollut niin hirveä, että on tuntunut kuin sekoaisi lopullisesti. Äidin kuolema, isän asiat, omat kivut, vaivat ja asiat, on pistäneet kyllä niin koville mielen ja kehon. Tippaakaan ei ollut mielenkiintoa lähteä reissuun. Meidän perheen miesten takia, oli päästävä pois vähäksi aikaa näistä maisemista.

Isä pääsi täysihoitoon kaupungille, lähtöpäivää edeltävänä päivänä. Iltapäivä kuluikin meillä pakkamisen merkeissä. Astma ja allergiat ovat vaivanneet jo muutaman viikon, vaikka koivun siitepölyä piti ilmassa olla vain vähän.

Aamulla kello 3 herätyskello soi. Aamupalan jälkeen neljältä, oltiin autossa ja menossa kohti lappia. Aamuhämärässä ajelu on mielenkiintoista. Meidän auton lisäksi, liikenteessä ei näkynyt pitkään aikaan muita. Kahden tunnin ajon jälkeen oltiin Jyväskylässä, jossa pidettiin tauko. Aamu kuuden liikenne oli vilkasta, kun jatkettiin matkaa kohti Oulua.

Jyväskylän ja Oulun välinen matka on sitten puuduttava. Maisemissa ei ole mitään mielenkiintoista, ja tie on yksitoikkoista ajaa. Oulun ohitse ajettiin Keminmaahan Prismaan kauppaan ruokaostoksille, ja tankkaamaan. Tuuli oli tosi kovaa ja kylmää.

Taukojen jälkeen yhden jälkeen oltiin Haaparannassa ja Candy World näkyi edessä. Karkkikaupassa on ihan pakko käydä, kun liikkuu Torniossa päin. Karkkeja on valtavasti ja erilaisia. Irtokarkit on helppo ostaa, kauhot vain karkkeja pussiin ja menet kassalle maksamaan. Kassa punnitsee karkkipussin.
 Isäntä ja poika keksivät halpaa limsaa. Mukaan tuli kaksi laatikollista limsatölkkejä. Eurot käyvät maksuvälineenä. Aikaisemmin ollaan saatu vaihtorahat kruunuina, mutta nyt vaihtoraha olikin euroina. Mahtava homma, ei tarvitse ihmetellä mitä kruunuilla tekee. Sitä en tiedä voiko vieläkään kolikoilla maksaa, muina kesinä ei ole voinut. candyworld.se/sidor/familjeparadiset.aspx

Kaikkien taukojen ja hidasteiden jälkeen, kuudentoista tunnin ajon päätteeksi, isäntä kurvasi autolla majapaikan pihaan. Väsyneinä mentiin sisään ja huomattiin, että pitää siivota. Pöllyä oli sen verran paljon, ja matot hiekkaset että oli paha hengittää. Nenä valui ja aivastuttti. Siivoamisen jälkeen huoneiston ilma parani, ja kun vielä pisti matot kaappeihin, tuli ihan siedettävä olo.

Kaikki oltiin ihan poikki ilta yhdeksän aikaan, joten käytiin nukkumaan. Sänky vatkasi edestakaisin kun sain pään tyynylle. Tasapaino on vaikeaa muutenkin, saatikka sitten kun auto heiluu koko päivän.
Yöllä heräsin monta kertaa, kun aurinko helotti koko ajan taivalla. No, nyt ollaan Lapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti