Translate

maanantai 30. marraskuuta 2015

VÄSYNYT ORAVA




                               Lastenhoidosta ja lämmöstä, uuvuksissa oleva orava päiväunilla.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

TÄYTETTY VUOKALEIPÄ


Leikkasin leivästä yläosan irti, ja koversin sisuksen pois. Valmistin lihasuikaleesta, kasviksista ja pekonista kastikkeen. Osan koverretusta leivästä laitoin kastikkeen joukkoon. Täytteen lisäsin leivän sisälle. Keitettyjä kananmunia viipaleina täytteen päällä. Leipähattu päälle, kelmuun ja jääkaappiin vuorokaudeksi vetäytymään.


                      Hyvää mikrossa lämmitettynä. Täytettyä leipää olen myös tehnyt kalasta.

lauantai 28. marraskuuta 2015

TULPPAANIT Tulipa




                                Kauniita punaisia tulppaaneita, omasta kukkapenkistä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

KAUNIS YÖKKÖNEN





   Tämä kaunis tumma yökkönen, lensi valolle kuvattavaksi. Mysteeriksi jää tämäkin mikä on.

torstai 26. marraskuuta 2015

VÄSTÄRÄKKEJÄ


Venelaiturilla oli valtavasti västäräkkejä. Ikinä en ole nähnyt niin paljoa västiksiä, yhtä aikaa samassa paikassa. Kuvassa osa linnuista.


                                                    Osa linnuista pulikoi rantavedessä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

ALLIUM GIGANTEUM


                                 Jättilaukan siemenkodat ovat todella hienon näköisiä.

tiistai 24. marraskuuta 2015

KÄPYTIKKA





Käpytikan laskeutuminen kädelle pelästyttää ensin. Tikka pitää kuitenkin, varovasti sormista kiinni. Pikkulinnut nipistävät kynsillä enemmän sormia, kun lentävät kädelle.

maanantai 23. marraskuuta 2015

YÖLLÄ




Yöllä kuvailu, on sitten jännää. Yksin en kyllä uskaltaisi, pimeässä kuvailla. Mutta kolmestaan kun mennään yöllä, on ihan turvallisen tuntuista liikkua. Korvat kuuntelee jokaista ääntä, ja silmillä koittaa nähdä pimeyteen. Valitettavasti ei omisteta kissan silmiä, että pimeydessä näkisi jotakin. Hauskaa ja erillaista kuvaamista.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

ROHKEA ORAVA









Oravat on huomanneet, että linnut saavat syömistä, kun käsi on ojennettu suoraan eteenpäin. Laikukas orava kyllästyi odottamaan pähkinöitä, ja kiipesi suoraan apajille. Toinen orava hoksasi myös, että yksilöllinen palvelu pelaa yläilmoissa. Kohta isäntää pitkin kiipeilikin jo kaksi oravaa.

lauantai 21. marraskuuta 2015

YÖKKÖNEN



                                                          Mysteeri yökkönen.

perjantai 20. marraskuuta 2015

PIONIN KUKKA




                               Pioni teki monta isoa kukkaa tänä kesänä.

torstai 19. marraskuuta 2015

KESÄKURPITSAN KUKKA




Kesäkurpitsan taimi, ei meinannut millään lähteä kasvamaan. Loppukesästä kasvi innostui kasvamaan. Kukkia ja kurpitsoita oli useita.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

VÄSTÄRÄKKI





Venerannassa oli västäräkki, jonka toinen siipi roikkui sivulla. Olikohan se vahingoittunut? Seurasin pitkään, lähteekö lintu lentoon vai ei. Aikansa katseltuaan ympärilleen, lintu lensi pois.

tiistai 17. marraskuuta 2015

VAALEANPUNAISIA KUKKIA



                              Nimeä en tiedä, mutta on näyttäviä kukkasia. Kuvattu meripuistossa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

KULUNUT YÖKKÖNEN


Voisiko tämä olla kulunut vaaleakeltayökkönen? Isot pisteet, ja pieni piste reunassa. Juovat siivissä. Pihassa oli kesällä värillisiä versioita jonkun verran.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

NÄY PIMEÄSSÄ


Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta oleva isäntä, ei näy pimeässä. Heijastimella varustettu poika, näkyy helposti valokeilasta.

lauantai 14. marraskuuta 2015

MIKSI


                                                            Miksi, miksi, miksi, miksi?

perjantai 13. marraskuuta 2015

LAUHAHIIPIJÄ


                                                   Kaunis pieni perhonen.

torstai 12. marraskuuta 2015

SAMMALMATARAMITTARI




               Näitä perhosia, tuli yöllä valolle muutamia. Kauniin vihreä perhonen.