Translate

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

KURKI (Grus grus)






Kävin järven rannalla katsomassa, näkyisikö jäällä mitään mielenkiintoista. Olihan siellä paljon pilkkijöitä ja muutamia lokkeja.

 Kurkien huutoja kuului jostakin. Näin järven toisella rannalla 2 lintua kiikareilla. Päätin lähteä takaisin autolle ja ajaa kotiin.
 Olin jo autolla, kun kurkien äänet tuntuivat tulevan jostakin ihan läheltä. Ajattelin, että en viitsi lähteä etsimään lintuja. Sitten tuumasin itsekseni, että minua harmittaa, jos linnut ovatkin ihan lähellä!

Suuntasin kulkuni kohti lintujen ääniä. Ajattelin oikaista metsän poikki, mutta  vastassa olikin suo, joka oli täynnä vettä ja jäätä. Kokeilin jos pääsisin jäätä pitkin toiselle puolelle, mutta jää petti jalan alla.
 Ei muuta kuin kiertämään suota metsän puolelta. Olipa rankka kävellä lumen ja jään seassa, vaikka matka oli lyhyt!

 Tulin rantaan ja näin useita kurkia kaislojen takana. Yksi lintu seisoi korkean kaislakasan päällä, joka oli kasattu rantaan. Linnut pitivät uskomatoman kovaa mekkalaa;-)) Onnistun hiipimään aika lähelle lintuja, ennen kuin osa niistä lähti lentoon, ja siirtyivät vähän kauemmaksi. Nämä muutamat linnut jäi vielä toviksi lähistölle kuvattavaksi.

Vietin reilun tunnin rannalla lintuja seuraten, ennen kuin ajoin kotia.

Kotona on aina kysyttävä toisilta, harmittaako? Jos joku näkee jotakin kivaa, mitä toiset ei näe, harmittaa yleensä suunnattomasti;-)))

PS. tänään näin:

 8 metsäkaurista
suruvaipan
nokikanoja
3 kalasääskeä
uivelo koiraan
metsäviklon
valtavasti metsähanhia

                   



18 kommenttia:

  1. Olisipa mahtavaa nähdä kurkia noin läheltä! :)

    VastaaPoista
  2. If the cranes came ... then of course came the spring! YES!!! :)

    VastaaPoista
  3. ·.
    Very beautiful photographs.
    You have captured nature in excellent condition with excellent quality.
    Hugs Anne

    La Mirada Ausente · & · Cristal Rasgado

    VastaaPoista
  4. Olipa retkelläsi paljon nähtävää ja mukavaa että perhosiakin on jo näkynyt - näin eilen kaksi perhosta myös! Kurkien äänen olen kuullut, nähnyt en vielä olekaan, joutsenia kylläkin. Joskus haluan nähdä hanhien muuton.

    Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Saila! Olet jo blogimaailmassa! Ehkä jo tänä vuonna näet hanhien muuttoa;-))

      Poista
  5. Hi Anne.

    Beautiful the Cranes on the ice Anne.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
  6. What a lucky day for you Anne!
    I've never seen cranes very close as you. Successful photos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much Nadezda! Hope you can see sometimes these birds near by. Greetings

      Poista
  7. Hieno löytö. Kannatti kulkea ääntä kohti.

    VastaaPoista
  8. Pura maravilha, Anne!
    Por aqui, só no Zoo, vejo assim aves, de maior porte...
    Mais uma vez, uma belíssima partilha, por aqui...
    Beijinho
    Ana

    VastaaPoista